Kiviniemen lammella tapahtuu

Ulkona sataa räntää. Ihan kauhea sanakin. R Ä N T Ä Ä. Kuin kiukutteleva lapsi. Syksy vie mieleni jonnekin syvyyksiin, haikeuden lähteille. Tunne saattaa yllättää metsälenkillä, niin kuin juuri tällä viikolla tapahtui. Kehosta purkautuu itku, jonka luonne on yhtälailla suruisa kuin hykertelevä. Kuulostaako tutulta? Tämä Kiviniemen lammen läheisen auringonkukkapellon jäähyväisiään jättävä yksilö sai myös aikaan sisälläni yllättävän tunnekuohun. Ihmettelin ääneen tuota syvää haikeutta ja samalla en voinut olla ihastelematta miten paljon yksi kuva voi kertoa. Mitä kuva synnyttää Sinussa? Syksyn väriloisto ja riemukkuus oli tänä syksynä jotenkin aivan maagista. Uskon, että syksyn väriloistolla on meille iso merkitys jaksamisen kannalta. Siksi kävelyt säässä kuin säässä palkitsee. Luonto ikään kuin kierrättää meille sen mitä se ei enään itse tarvitse. Lehtivihreä säilöytyy kasvin talvehtivaan osaan ja väriloisto on valmis meidän energian tankkausta varten. Ja elämä valmis jatkum...

vaikka on jo syksy.. Onneksi kesä säilyy kuvissa ja on tässä syksyssä valtava määrä ihasteltavaa. Aivan yltäkylläistä on silmien ravinto. Kesä oli itselleni nautintoa ja kertakaikkiaan jouduin opettelemaan VAIN OLEMISTA. Oikeasti. Kuumuus oli kropalle liikaa (ei, en valita), fysiikka ei vain kestänyt. Ultra kova kuumuus on aina ollut minulle liikaa. Se vähän niinkuin sulattaa minut, fyysisesti ja henkisesti. Eli siis todellakin vain rentoilin helteiden ajan. Tai siis opettelin vain olemaan pakon edessä... Kesän päästyä toden teolla alkuun oli edessä myös Avoimet Puutarhat päivä heinäkuun alussa ja puutarhani oli avoinna vierailijoille. Nautin päivästä erityisesti siksi, että on ihanaa tavata yhtälailla puutarhailuun hurahtaneita kanssaihmisiä. Puutarha ei edelleenkään ole lähimainkaan valmista missään muotoa, mutta olen päättänyt opetella elämään sen kanssa. Oikeastaan oikein pröystäilemään ajatuksella, ettei se oikeastaan merkittävästi edes edisty kesässä. Aika julkeaa, ei...