Kiviniemen lammella tapahtuu

miten paljon ihminen saakaan toivosta! Menemme toivossa kohti tuntematonta sydämissämme ajatus hyvästä, paremmasta tai tavallisesta, juuri minulle ja rakkailleni riittävästä. Niinkuin tuo lehti, joka puskee maan turvallisesta pesästä kohti valoa, lähdemme mekin joka kevät kohti tuntematonta, uutta. Istun puolikuntoisena rankan parin päivän jälkeen koneen äärellä ja haluan vain ulos puutarhaan. Päädyn sallimaan itselleni ulkoilun. Ulkona touhutessani mietin, olenko ollenkaan opetuksieni mallikuva.. En, en ole. Humpsahdan kuvaamaan puutarhaa ja hengähdyksissä kyykkimään parhaita kuvakulmia ulos puskevista taimista. Puutarhasaksia hakiessani havahdun tähän kysymykseen. Elänkö niinkuin valmennan? Kannustan. Toivon, että inspiroin. Opettelen myös elämään itselleni paremmin, ympärillä oleville paremmin. Tiedän varsin hyvin sen, kun en riitä. Kun tahtoisin olla enemmän. Ylettyä kauemmaksi. Nopeammin. Jos en tietä