maanantai 12. kesäkuuta 2017

Elämää lammella!

Ajatella, tällaisia asukkaita lammellamme vierailee! Telkkä naaras poikineen. Ihan ei ole varmuutta pesäpaikasta, mutta kotilampi tämä tuntuu viereisen lammen ohella olevan.

Pönttöä ei vielä ole, mutta sellainen on ehdottomasti hankinnassa. Vaikka voihan olla ettei naaras sitä huoli, kun on jo jonkun kelvollisen paikan täältä löytänyt. Turvallisempi se kuitenkin poikasille olisi, sillä lammen reunalla vierailee välillä tuntematon kissa vaanimassa 😰

Mutta, voi mahdoton, miten ihanaa näitä on ollut seurata. Mammalla on vähän hiki hatussa näiden puuhien perässä pysymisessä. Itsevarmuus on ollut melkoinen heti alusta. 

Puuhasimme, tai no oikeasti hikihatussa kärräilimme tyttäreni kanssa nurmimultia ainoalle 'valmiille' pläntille pihalla koko sunnuntai päivän ja samalla saimme ihailla tämän pörröisen kaksikon puuhia. Iloitsimme kovasti, että saatiin nähdä nämä. Illansuussa emo kuitenkin otti poikaset tien päälle ja lähti viemään poikiaan läheiselle järvelle. Ajattelimme, että nyt ne lähtevät ja helpotuskin se oli. Kyseessä oli kuitenkin vain emon poikien suojelun tarve. Aamulla joukko oli takaisin lammella. Olimme siis olleet häiriöksi omissa touhuissamme lammen reunalla...

Toinen poikasista meni paljon veden alla ja oli selkeästi oivaltanut herkkubaarin 😄
Poikaset varoivat meitä lähinnä, jos emo varoitteli. Muuten ne menivät hyvin utelianina ja touhukkaina pitkin lampea.


Siitepölyn määrä oli ennen sateita hurja. Pikkuiset olivat ihan pölyn peitossa vedestä pulpahdettuaan.













Lampeen on aikomus laittaa pieni puro, jotta saadaan veteen hieman liikettä ja toivottavasti se auttaisi rikkomaan hieman myös tuota veden pintaa. Suodattimien kanssa ei nyt ainakaan alkuun ole tarkoitus alkaa säätämään..

Vielä pari kuvaa porukasta ja pesurituaaleista 😍

 Samat muuvit kuin mammalla 💚

Sudenkorennot ovat osa tätä lampieloa. Täytyy hankkia Sami Karjalaisen uusi kirja Rantojen Hyönteiset, jotta oppisi näistä pienemmistäkin mielenkiintoisia juttuja➡

Tällaisia hetkiä löytyy vähän sieltä täältä juuri nyt 😊
Toivotaan, että yhteiselomme on menestyksekäs emmekä häädä touhuillamme alkuperäisasukkaita pois. On kyllä ihan kunnia elellä näin rintarinnan luonnon kanssa, vaikkei olla edes ihan pöpelikössä. Voi kun joku päivä saisin kuvia salamantereista lammessa. Nyt niitä ei enään näy, satuin bongaamaan yhden asiakkaan lähteestä ja sen seurauksena huomasin oman lammen vesiliskot. 

Tässä vielä kuva asiakkaan lammelta vastaan tulleesta vesiliskosta. Nämä varmasti maistuu telkille...
Ai niin, siis mitä saimme aikaiseksi?😄 Vihreyttä odotellessa...

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Sekamelskan keskellä sittenkin kauneus..

..vaiko kaaos?


 Pihallamme vallitsee kaaos. Homma ei etene ja sotku tuntuu päivä päivältä hurjemmalta. Flunssani pitää kourissaan, vaikka huomenna on jatkettava oikeita hommia, oli kuntoa tai ei. Tarkoittaa, ettei omaan pihaan tule edelleenkään olemaan voimia. Alkaa hirvittämään vähän ajatus siitä, että ilmoitin pihamme Avoimet Puutarhat tapahtumaan 2.7... Ajatuksena toki oli jo siinä vaiheessa esitellä projektia vaiheessa.. Mutta että näin VAIHEESSA!

Hetken aikaa kuljettuani pihapiiriä ympäri (käväisin heittämässä niittysiemenet joutomaalle tien ja tontin väliin) ja aloin tämän kaiken sekamelskan keskellä nähdä kauneutta. Lovee, laiffii ja hillittömiä yksityiskohtia. Hengästyksissä kyykistelin ja kuvasin...

Mätäsleimu valkoisena.
 
Kivikkokasvit ovat asettuneet mukavasti lohkojen väleihin ja kasvaessaan pehmentävät ilmettä.
Harjaneilikka sopii kuin nakutettu kivikkoon.


















Sammalleimu on vaan niin mahottoman kaunis.
















Voitteko kuvitella, että tämä kaikki, ja moni muu kun en kaikkia 90 kuvaa tänne viitti laittaa 😆, löytyy tämän keskeneräisyyden kehdon keskeltä?!

Innostuin myös kikkailemaan makrolla ja se se vasta väsynyttä mieltä piristääkin!


Ihanaa lovee sydämiin näiden kuvien myötä :-) Toivotetaan kesä viimein Suomen joka kolkkaan asumaan! Ja malttia multasormet, malttia. Sitä tässä opetellaan..
-Virpi

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Oodi keväälle -tervetuloa seuraamaan blogiani!

Jännittävää olla uuden blogin äärellä. Olen pitkään pohtinut, että olisi mukava kirjoitella puutarha-aiheista blogia, koska se on niin lähellä sydäntäni. Nyt tuntui aika olevan oikea. Olemme viime syksynä perheeni kanssa viimein asettuneet Porvooseen omaan kotiin. Täällä on pihaa mihin mahtuu suunnitelmia ja unelmia.  

'Sopivasti' minuun iski myös kevät flunssa, minkä vuoksi aikani kävi hyvin äkkiä pitkäksi. Näin ollen valmis ajatus pääseekin heti toteutukseen 😄  Epäilenkin, että yksi syy flunssaani on tuo talven peräänantamattomuus. Jo maaliskuussa aloin olla ihan valmis kevään tuloon ja kirjoitin alla olevan tekstin. Enpä olisi silloin uskonut, että vielä kesäkuussa tuo teksti olisi aivan ajankohtainen...


Mahdollisuus
Kevät. Se hiipii talven kainaloihin, salaa. Antaa talven luulla, että he elävät rinta rinnan. Sitten alkaa taisto. Kumman voimat voittavat. Kumpi saa luonnolta tukea ottaakseen ohjan. Talvi taistelee, näyttää vielä kerran voimansa, mutta joutuu luovuttamaan. Aurinko antaa keväälle siivet. Säteet lämmittävät lumen ja jään. Talvi joutuu väistämään. Tällä kertaa. Sen aika kuitenkin koittaa, mutta ensin keväällä on tärkeä tehtävä.
Kevät tuo toivon. Energian ja valon. Se lämmittää auringon voimalla ensin pikkuhiljaa ja sitten voimalla, kunnes luottamus kevääseen on saavutettu. Silloin kaikki lähtee roihuamaan. Kasvun voima on valtaisa ja pian huomaamme miten se on peittänyt meidät vihreään. Hellivään, elämän vihreään.
Vuodenajoissa piilee ihmismielelle loputtomat mahdollisuudet löytää lohtua ja toivoa, luvan elää mukana ja sallia kaikki vaiheet myös omassa elämässä. Ja aina tulee toivo. Kevät, jonka elämänvoimaa pursuava energia ja luomisvoima on aina yhtä käsittämätön. Suorastaan hengästyttävä! Ei siis ihme, että lopputalvesta energiamme alkavat olla aika tiukoilla. Odotamme aurinkoisia päiviä epätoivolla ja kun ne saapuvat olemme euforian vallassa ja elämä näyttäytyy kirkkaana. Mahdollisuuksia täynnä.
Luontoyhteytemme saa meidät kokemaan vuodenajat ja luonnon rytmin osana elämää. Kun annamme itsellemme luvan väsähtää, tiedostaen, että koittaa vielä aika, jolloin kevät tuo luomisen voiman, voimme olla rauhassa myös väsyneitä. Syyllistymättä epätäydellisyydestämme. Vai onko se sitä? Ehkä olemme juuri täydellisiä näin. Väsähtäen ja taas voimistuen. Eläen rytmisesti luonnon kanssa, löytäen peilikuvamme ja rauhan luonnosta.

Katsotuimmat blogitekstini