Siirry pääsisältöön

Tekstit

Viimeisin julkaisu

Rähmällään -syysraukeutta pitkälle talveen

Talvea vielä odotellessa minulla alkaa kyllä kevät jo olla mielessä... Syksyä on tuntunut tänä talvena riittävän. Eihän siinä mitään, koen syksyn hyvin maadoittavana aikana. Todella tarpeellisena vaiheena kesän jälkeen. Keväällä sitä ei uskoisi miten elokuussa alkaa jo hieman haaveilemaan arjen palautumisesta uomiinsa. Viilenevistä keleistä haaveillen ja samalla hiukan syyllisyyttä potien. Sitä on vaikea kuvitella, varsinkin nyt. Keskellä syksyisen keväistä talvea.

Onnekseni ympärilläni on paljon ihania luontopaikkoja, missä käydä palautumassa, voimistumassa ja ihan vain nauttimassa kaikesta siitä visuaalisesta herkusta, mitä ympäristö näilläkin keleillä meille antaa. Esimerkiksi, tämä metsä alakuvassa tarjoaa niin uskomattomia sammalkeitaita, että hengästyttää. Samassa metsässä voi kulkea myös kallioisella polulla, missä pienellä ripauksella mielikuvitusta maisemat vaihtuvat aivan lapin maisemien tunnelmiin. Oletko sinäkin antanut itsellesi ihania metsäkylpyjä?

Täällä Itä-Uudellamaal…
Uusimmat tekstit

Toivo,

miten paljon ihminen saakaan toivosta!
















Menemme toivossa kohti tuntematonta sydämissämme ajatus hyvästä, paremmasta tai tavallisesta, juuri minulle ja rakkailleni riittävästä.

Niinkuin tuo lehti, joka puskee maan turvallisesta pesästä kohti valoa, lähdemme mekin joka kevät kohti tuntematonta, uutta.

Istun puolikuntoisena rankan parin päivän jälkeen koneen äärellä ja haluan vain ulos puutarhaan.
Päädyn sallimaan itselleni ulkoilun. Ulkona touhutessani mietin, olenko ollenkaan opetuksieni mallikuva..
















En, en ole. Humpsahdan kuvaamaan puutarhaa ja hengähdyksissä kyykkimään parhaita kuvakulmia ulos puskevista taimista.

Puutarhasaksia hakiessani havahdun tähän kysymykseen. Elänkö niinkuin valmennan?
















Kannustan. Toivon, että inspiroin. Opettelen myös elämään itselleni paremmin, ympärillä oleville paremmin.

Tiedän varsin hyvin sen, kun en riitä. Kun tahtoisin olla enemmän. Ylettyä kauemmaksi. Nopeammin.

Jos en tietäisi, uskon ettei minulla olisi syvyyttä puhua sen tärkeydestä, että o…

Mahdollisuus

"Kevät. Se hiipii talven kainaloihin, salaa. Antaa talven luulla, että he elävät rinta rinnan. Sitten alkaa taisto. Kumman voimat voittavat. Kumpi saa luonnolta tukea ottaakseen ohjan. Talvi taistelee, näyttää vielä kerran voimansa, mutta joutuu luovuttamaan. Aurinko antaa keväälle siivet. Säteet lämmittävät lumen ja jään. Talvi joutuu väistämään. Tällä kertaa. Sen aika kuitenkin koittaa, mutta ensin keväällä on tärkeä tehtävä.

Kevät tuo toivon. Energian ja valon. Se lämmittää auringon avulla ensin pikkuhiljaa ja sitten voimalla, kunnes luottamus kevääseen on saavutettu. Silloin kaikki lähtee roihuamaan. Kasvun voima on valtaisa ja pian huomaamme miten se on peittänyt meidät vihreään. Hellivään, elämän vihreään.

Vuodenajoissa piilee ihmismielelle loputtomat mahdollisuudet löytää lohtua ja toivoa, luvan elää mukana ja sallia kaikki vaiheet myös omassa elämässä. Ja aina tulee toivo. Kevät, jonka elämänvoimaa pursuava energia ja luomisvoima on aina yhtä käsittämätön. S…

R Ä N T Ä Ä

Ulkona sataa räntää. Ihan kauhea sanakin. R Ä N T Ä Ä. Kuin kiukutteleva lapsi.

Syksy vie mieleni jonnekin syvyyksiin, haikeuden lähteille. Tunne saattaa yllättää metsälenkillä, niin kuin juuri tällä viikolla tapahtui. Kehosta purkautuu itku, jonka luonne on yhtälailla suruisa kuin hykertelevä. Kuulostaako tutulta?

Tämä Kiviniemen lammen läheisen auringonkukkapellon jäähyväisiään jättävä yksilö sai myös aikaan sisälläni yllättävän tunnekuohun. Ihmettelin ääneen tuota syvää haikeutta ja samalla en voinut olla ihastelematta miten paljon yksi kuva voi kertoa.

Mitä kuva synnyttää Sinussa?

Syksyn väriloisto ja riemukkuus oli tänä syksynä jotenkin aivan maagista. Uskon, että syksyn väriloistolla on meille iso merkitys jaksamisen kannalta. Siksi kävelyt säässä kuin säässä palkitsee. Luonto ikään kuin kierrättää meille sen mitä se ei enään itse tarvitse. Lehtivihreä säilöytyy kasvin talvehtivaan osaan ja väriloisto on valmis meidän energian tankkausta varten. Ja elämä valmis jatkumaan taas en…

Entä sitten

vaikka on jo syksy.. Onneksi kesä säilyy kuvissa ja on tässä syksyssä valtava määrä ihasteltavaa. Aivan yltäkylläistä on silmien ravinto.

Kesä oli itselleni nautintoa ja kertakaikkiaan jouduin opettelemaan VAIN OLEMISTA. Oikeasti. Kuumuus oli kropalle liikaa (ei, en valita), fysiikka ei vain kestänyt. Ultra kova kuumuus on aina ollut minulle liikaa. Se vähän niinkuin sulattaa minut, fyysisesti ja henkisesti. Eli siis todellakin vain rentoilin helteiden ajan. Tai siis opettelin vain olemaan pakon edessä...

Kesän päästyä toden teolla alkuun oli edessä myös Avoimet Puutarhat päivä heinäkuun alussa ja puutarhani oli avoinna vierailijoille. Nautin päivästä erityisesti siksi, että on ihanaa tavata yhtälailla puutarhailuun hurahtaneita kanssaihmisiä.

Puutarha ei edelleenkään ole lähimainkaan valmista missään muotoa, mutta olen päättänyt opetella elämään sen kanssa. Oikeastaan oikein pröystäilemään ajatuksella, ettei se oikeastaan merkittävästi edes edisty kesässä.

Aika julkeaa, eikös.😆

Puu…

Pinnan alla

piilee kauneutta...




















Ei ole tehnyt mieli mennä pihalle puuhaamaan. Maa on ollut kovin mustaa ja jäistä. Mieli on ollut laiska näkemään muutosta. Ajatellut, että siinä kestää ikuisuus enemmän, mikäli alan kovin malttamattomana odottelemaan vihreää, kasvua. Olen tehnyt pikaisia kierroksia todeten pienet tuhot ja mustan maan.





















Eilen menin pihalle oikein ajan kanssa, sateeseen. Kamera kaulassa. Ja mitä vielä!


Luonto puskee uumenistaan vahvaa, herkkää ja mitä mielikuvituksellisinta elämänvoimaa. Hitaasti, varmasti ja ilman epäilyksen häivää.


Tunsin syvää onnea tuosta kauneudesta, minkä ymmärsin vielä isommin linssin läpi katsoessani. Miten otettu olen tuosta voimasta, millä sieltä tullaan. Talvi ei päästänyt taaskaan helpolla kevättä. Se ei tunnu haittaavan sitä yhtään. Nousee itsevarmuudella ja häikäisee katsojan.



Miten usein me takerrutaan pinnalla oleviin asioihin? Miten usein meillä ei ole aikaa pysähtyä tai ehkä oikeammin malttia tarkestelemaan asioita lähemmin? Miten paljon kauneutta …

Täydellinen talvipäivä

Joulu oli tänä vuonna erityisen lyhyt. Tiedättekö, se henkinen joulunaika? Se aika, kun oikein rypee
kaikessa siinä ihanassa tunnelmassa ja kodin koristeluissa sesongin henkeen.























Siihen sen enempää menemättä voikin keskittyä täysillä juuri nyt meneillään olevaan kohtaan. Tänne eteläänkin saatiin se täydellinen talvikeli! Lunta on tullut ihan älytön määrä parissa päivässä ja lumitöitä tehdessä tulee tuo kuntoilupuolikin hoidettua, kunhan maltan vain koneelta kaikilta tekemisiltäni välillä ulos.

Vaikka talvi on ulkona hehkeimmillään ja tässä hetkessä oleminen olisi ihan parasta just nyt, on mieleni jo kovasti keulimassa kevääseen. Niin paljon kaikkea kivaa luvassa. Ja ehkäpä, juuri sellasia juttuja mitä niin kovin toivoo, ettei melkeen uskalla toivoakkaan 😀

Olen siis puutarhuri, aikuisiällä sain valaistuksen, että se on se mun juttu. 2011 lähdin Överbyhyn opiskelemaan ja samana kesänä olin jo hommissa. Siitä lähtien olen tätä ihan parasta ihmisen hommaa tehny 😉 Hommahan lähti omasta hyv…