Toivo,

miten paljon ihminen saakaan toivosta!

Menemme toivossa kohti tuntematonta sydämissämme ajatus hyvästä, paremmasta tai tavallisesta, juuri minulle ja rakkailleni riittävästä.

Niinkuin tuo lehti, joka puskee maan turvallisesta pesästä kohti valoa, lähdemme mekin joka kevät kohti tuntematonta, uutta.

Istun puolikuntoisena rankan parin päivän jälkeen koneen äärellä ja haluan vain ulos puutarhaan.

Päädyn sallimaan itselleni ulkoilun. Ulkona touhutessani mietin, olenko ollenkaan opetuksieni mallikuva..

En, en ole. Humpsahdan kuvaamaan puutarhaa ja hengähdyksissä kyykkimään parhaita kuvakulmia ulos puskevista taimista.

Puutarhasaksia hakiessani havahdun tähän kysymykseen. Elänkö niinkuin valmennan?

Kannustan. Toivon, että inspiroin. Opettelen myös elämään itselleni paremmin, ympärillä oleville paremmin.

Tiedän varsin hyvin sen, kun en riitä. Kun tahtoisin olla enemmän. Ylettyä kauemmaksi. Nopeammin.

Jos en tietäisi, uskon ettei minulla olisi syvyyttä puhua sen tärkeydestä, että opettelee kuuntelemaan itseään. Huomaamaan milloin omat rajat ylittyy, hyvässä ja pahassa. Innostuksesta tai liiasta yrittämisestä, väkisin puskemisesta.

Silloin kun olen innoissani, usein kuormitan itseni yli. Olen oppinut jo hieman ein sanomisesta. Ein taiteesta. Innostuksessa tietoisena oleminen helposti unohtuu. Unohtuu tarkistaa miten jaksan.

Tätä minulle teettää erityisesti kevät. Tsiljoona asiaa ja ideaa pyörii mielessä, oli sitten kyseessä työ tai vapaa-aika. Parhaiten olen onnistunut, kun huomaan, että säntään asiasta toiseen saamatta edellistä valmiiksi.

Pysähdyn.

Nyt pysähdyin kirjoittamaan tätä Sinulle, ja itselleni. Huomasin, että tämähän on juuri se kohta, jossa voin onnistua. Pysähtymällä. Antamalla aikaa harkinnalle, nähdä mikä on tärkeintä juuri nyt.

Pieni lepo, nautinto. Ihailla sitä mikä on lähtenyt kasvuun karun keskellä. Ehdin kyllä sitten taas, kun olen täysissä voimissani. Ehkäpä vielä enemmän voimissani, koska olen antanut itseni levätä.

Mutta, ensin... istutan orvokit ja maalaan yhden vanhan tarjottimen uuteen uskoon -sitten ehdin levätä. Lupaan!

Iloista vappua ja olkaa armollisia itsellenne, säälle, keväälle -kaikelle ympärillänne❤️

Kevät innostuksin,
Virpi

PS. Meninpähän innostuksissani ilmoittautumaan jälleen mukaan Avoimet Puutarhat päivään 7.7. 2019! Meidän puutarhan löydät täältä!

Kurkkaa myös kevään avoimet tietoisuustaitojen valmennukset!

Mahdollisuus

"Kevät. Se hiipii talven kainaloihin, salaa. Antaa talven luulla, että he elävät rinta rinnan. Sitten alkaa taisto. Kumman voimat voittavat. Kumpi saa luonnolta tukea ottaakseen ohjan. Talvi taistelee, näyttää vielä kerran voimansa, mutta joutuu luovuttamaan. Aurinko antaa keväälle siivet. Säteet lämmittävät lumen ja jään. Talvi joutuu väistämään. Tällä kertaa. Sen aika kuitenkin koittaa, mutta ensin keväällä on tärkeä tehtävä.

Kevät tuo toivon. Energian ja valon. Se lämmittää auringon avulla ensin pikkuhiljaa ja sitten voimalla, kunnes luottamus kevääseen on saavutettu. Silloin kaikki lähtee roihuamaan. Kasvun voima on valtaisa ja pian huomaamme miten se on peittänyt meidät vihreään. Hellivään, elämän vihreään.

Vuodenajoissa piilee ihmismielelle loputtomat mahdollisuudet löytää lohtua ja toivoa, luvan elää mukana ja sallia kaikki vaiheet myös omassa elämässä. Ja aina tulee toivo. Kevät, jonka elämänvoimaa pursuava energia ja luomisvoima on aina yhtä käsittämätön. Suorastaan hengästyttävä! 

Ei siis ihme, että lopputalvesta energiamme alkavat olla aika tiukoilla. Odotamme aurinkoisia päiviä epätoivolla ja kun ne saapuvat olemme euforian vallassa ja elämä näyttäytyy kirkkaana. Mahdollisuuksia täynnä.

Luontoyhteytemme saa meidät kokemaan vuodenajat ja luonnon rytmin osana elämää. Kun annamme itsellemme luvan väsähtää, tiedostaen, että koittaa vielä aika, jolloin kevät tuo luomisen voiman, voimme olla rauhassa myös väsyneitä. Syyllistymättä epätäydellisyydestämme. 

Vai onko se sitä, epätäydellistä? Ehkä olemme juuri täydellisiä näin. Väsähtäen ja taas voimistuen. Eläen rytmisesti luonnon kanssa, löytäen peilikuvamme ja rauhan luonnosta käsin."

Kirjoitin tämän tekstin joitakin vuosia sitten. En voinut silloin arvata millainen lohdun tuoja ja kuinka osuva se olisi itselleni tänä keväänä. Tänä keväänä, jolloin menetin hyvän ystävän. Tämä talvi oli liian pitkä, eikä kevät ehättänyt tuomaan valoaan, energiaa ja toivoa.

Sateet ja loputon lumen ja rännän leikki kuvastavat hyvin vielä muovautuvaa suruani, joka ryöpsähtää pintaan yllättäen, pyörittäen minua hetken otteessaan ja sitten irti päästäen. Jättäen minut tutkailemaan, kasvamaan surussa ja surusta.

Nämä kevättalven kuukaudet tuntuvat juuri nyt pitkitetyltä talvelta. Työnsin pihastamme eilen loskaa sivuun, kun sitä oli niin paljon! 

Toisaalta, tässä kohtaa olen joka vuosi yhtä kyllästynyt talveen ja mieleni hakeutuu uuden äärelle, mahdollisuuksien maailmoja kohti. Energia alkaa näyttäytyä kihelmöintinä, luovuutena ja toiveikkuutena, mikä muuntuu ideoiksi ja teoiksi. Lainehdin talvelle ärtyneisyyden ja kevään malttamattoman odotuksen välillä, keikkuen tunteesta toiseen, kuin päättämätön lapsi.

Kaikki uusi on muhinut talven yli maltillisesti odottaen ulospääsyään ja aikaansa, löytymistään. Aivan kuten maassa muhivat kukkasipulit, jotka kohta työntyvät hitaasti, mutta mahtavalla voimalla mustan maan uumenista. Tai kuten nuo metsän sammalet lumen alla levänneinä, turvassa ja voimistuneina, kevään tullen pikkuhiljaa, iäisyydeltä tuntuvan ajan, paljastuvat tuoden kaikkein syvimmän ja hoivaavimman vihreän jälleen esiin.

Tähän kevääseen mahtuu myös iloa. Erityistä iloa siitä, että saan edelleen jatkaa luonnon voimasta jakamista. 

Luontoavusteisen hyvinvoinnin, Green Care:in ja hyvän elämän rakentumisesta vahvana kokonaisuutena, luonto ja ihminen yhdessä. 

Kesäkuun 8. päivä vietämme päivän Kotkassa paneutuen aiheeseen ja testaillen luonnon ja ihmisen ikiaikaista yhteyttä. Lue lisää Kymenlaakson kesäyliopiston sivuilta!

Hellivää ja pulppuavaa kevään odotusta toivottaen,
Virpi

Läsnä Nyt -valmennus
virpi@lasnanyt.fi
0400 801137
 

R Ä N T Ä Ä

Ulkona sataa räntää. Ihan kauhea sanakin. R Ä N T Ä Ä. Kuin kiukutteleva lapsi.

Syksy vie mieleni jonnekin syvyyksiin, haikeuden lähteille. Tunne saattaa yllättää metsälenkillä, niin kuin juuri tällä viikolla tapahtui. Kehosta purkautuu itku, jonka luonne on yhtälailla suruisa kuin hykertelevä. Kuulostaako tutulta?

Tämä Kiviniemen lammen läheisen auringonkukkapellon jäähyväisiään jättävä yksilö sai myös aikaan sisälläni yllättävän tunnekuohun. Ihmettelin ääneen tuota syvää haikeutta ja samalla en voinut olla ihastelematta miten paljon yksi kuva voi kertoa.

Mitä kuva synnyttää Sinussa?

Syksyn väriloisto ja riemukkuus oli tänä syksynä jotenkin aivan maagista. Uskon, että syksyn väriloistolla on meille iso merkitys jaksamisen kannalta. Siksi kävelyt säässä kuin säässä palkitsee. Luonto ikään kuin kierrättää meille sen mitä se ei enään itse tarvitse. Lehtivihreä säilöytyy kasvin talvehtivaan osaan ja väriloisto on valmis meidän energian tankkausta varten. Ja elämä valmis jatkumaan taas ensi keväänä. Näin kaikki jaksamme ja selviämme talven yli.

Tämän syysasterin kukintoa odottelin jo kovin malttamattomana. Se ei ollut suinkaan ajoissa, vaan kovin jäljessä aikataulustaan viime vuoteen verrattuna. Kuiva ja kuuma kesä viivästytti kukintoa vaikka kasvi oli aivan täydessä kasvussa.

Tänä kesänä olen häikäistynyt luonnon kyvystä sopeutua ja selvitä. Luonto osaa säästellä voimiaan, kun tilanne on tiukka. Jotain voi jäädä saavuttamatta, mutta ajan kanssa luonto rakentaa itsensä taas toimintavalmiuteen. Ihan kuin meillä ihmisilläkin, luonnolla on sisään rakennettu erityisvoimia elämästä selvitymiseen tiukan paikan jälkeen. Ottaa oman aikansa, mutta me selvitään. Se vatii vain rehellistä itsensä kuuntelemista. Aivan kuin luonto on viisaudessaan yhteydessä kaikkeen ympäröivään itseään ja voimavarojaan vaalien.

Saatoin hieman hätääntyä siitä, etten ehtinyt riittävästi kylpeä ruskassa. Tuolla metsässä, missä sieluni sai puhdistuksen, sain huomata miten väriloisto jatkui. Puiden jäätyä alastomiksi, maa antaa juuri nyt kauneintaan. Suosittelen lämpimästi metsään menemistä ihan vain haahuilemaan. Ota vaikka kamera mukaan, jos olet samanlainen linssihörhö kuin minä.😀

Olen ennenkin tätä perspektiiviä julistanut, mutta kun se vaan on niin upeaa. Kameran objektiivi vaihtuu vähän väliä makrosta normaaliin ja takaisin. En ole mikään tekninen taituri ja terminologia on minulle aivan hepreaa, mutta rakastan visualisointia! Ei tarvitse olla mestari mestaroidakseen.😉

Koen, että linssin kautta rakentuu maailmoja. Lapsena ne rakentui aivan helposti omassa päässäni ja lempileikkipaikkojani olivatkin lähiön pienet metsät ja tätini maatila kesäisin. Opin taitoja, joita kuvittelin ihan jokanaisen taidoiksi. Kuten lehmien kutsumisen laitumilta lypsylle 'prrrrtuuuuuiiii Mansikki', tiedätkö? Mieheni aivan häkeltyi taidostani ja tajusin heti erityistaitoni.😁

Nyt nuo maailmat piirtyvät kuvissa ja läikähdyttelee sielunmaisemaa. Ehkä jopa hieman kaihoisana ja kateellisena tuolle lapsenomaiselle kyvylle elää tässä ja nyt. Läsnä.

Tuolla metsässä ja kuvissa tuo mielikuvitus on eloisana ja palauttaa läsnäoloon. Itselläni se vaikuttaa vahvasti kykyyni kuulla itseäni, kehoani ja tuntemuksiani. Metsässä olo rauhoittaa, senhän me suomalaiset tiedämme. Kuinka moni meistä ottaa aikaa hyödyntääkseen tuota vaikutusta ja miksi se on välillä täysin unohduksissa?

Minulle tuo unohdus tapahtuu helposti. Irtaannun läsnäolosta ja mieleni seikkailee vallattomasti mahdollisuuksien maailmoissa, ideoissa, tapahtumissa tai lähtee vellomaan  epäonnistumisen peloissa. Hetken aikaa saattaa vierähtää ennen kuin tajuan tilanteen luonteen, mutta siihen minulla on keino.

Teen läsnäoloharjoituksia ja menen luontoon. Omaan pihaan, metsään tai kävelylle. Nämä keinot ankkuroi minua takaisin läsnäoloon ja uskallan myöntää, etten selviäisi järjissäni ilman näitä apuja. Läsnäoloa vahvistavat harjoitukset, metsässä kuvailu ja kulkeminen, ihmettely ja hengittely. Koskaan pettämättä. Kuvat toimivat, jopa näin jälkikäteen, myös ankkureina läsnäoloon.

Ihanaa, kun jaksoit lukea syysaatoksiani. Kuulen mielelläni Sinun syysaatoksiasi!

Toivottavasti inspiroiduit myös vaalimaan omaa läsnäoloasi 😊.

Hykertelevin syysterveisin,
Virpi

Läsnäolotaitojen valmennuksistani lisää täältä tai soittamalla minulle suoraan 0400801137.

Lue lisää ruskasta täältä.