Syksy vie mieleni jonnekin syvyyksiin, haikeuden lähteille. Tunne saattaa yllättää metsälenkillä, niin kuin juuri tällä viikolla tapahtui. Kehosta purkautuu itku, jonka luonne on yhtälailla suruisa kuin hykertelevä. Kuulostaako tutulta?
Tämä Kiviniemen lammen läheisen auringonkukkapellon jäähyväisiään jättävä yksilö sai myös aikaan sisälläni yllättävän tunnekuohun. Ihmettelin ääneen tuota syvää haikeutta ja samalla en voinut olla ihastelematta miten paljon yksi kuva voi kertoa.
Mitä kuva synnyttää Sinussa?
Syksyn väriloisto ja riemukkuus oli tänä syksynä jotenkin aivan maagista. Uskon, että syksyn väriloistolla on meille iso merkitys jaksamisen kannalta. Siksi kävelyt säässä kuin säässä palkitsee. Luonto ikään kuin kierrättää meille sen mitä se ei enään itse tarvitse. Lehtivihreä säilöytyy kasvin talvehtivaan osaan ja väriloisto on valmis meidän energian tankkausta varten. Ja elämä valmis jatkumaan taas ensi keväänä. Näin kaikki jaksamme ja selviämme talven yli.
Tämän syysasterin kukintoa odottelin jo kovin malttamattomana. Se ei ollut suinkaan ajoissa, vaan kovin jäljessä aikataulustaan viime vuoteen verrattuna. Kuiva ja kuuma kesä viivästytti kukintoa vaikka kasvi oli aivan täydessä kasvussa.
Tänä kesänä olen häikäistynyt luonnon kyvystä sopeutua ja selvitä. Luonto osaa säästellä voimiaan, kun tilanne on tiukka. Jotain voi jäädä saavuttamatta, mutta ajan kanssa luonto rakentaa itsensä taas toimintavalmiuteen. Ihan kuin meillä ihmisilläkin, luonnolla on sisään rakennettu erityisvoimia elämästä selvitymiseen tiukan paikan jälkeen. Ottaa oman aikansa, mutta me selvitään. Se vatii vain rehellistä itsensä kuuntelemista. Aivan kuin luonto on viisaudessaan yhteydessä kaikkeen ympäröivään itseään ja voimavarojaan vaalien.
Saatoin hieman hätääntyä siitä, etten ehtinyt riittävästi kylpeä ruskassa. Tuolla metsässä, missä sieluni sai puhdistuksen, sain huomata miten väriloisto jatkui. Puiden jäätyä alastomiksi, maa antaa juuri nyt kauneintaan. Suosittelen lämpimästi metsään menemistä ihan vain haahuilemaan. Ota vaikka kamera mukaan, jos olet samanlainen linssihörhö kuin minä.😀
Olen ennenkin tätä perspektiiviä julistanut, mutta kun se vaan on niin upeaa. Kameran objektiivi vaihtuu vähän väliä makrosta normaaliin ja takaisin. En ole mikään tekninen taituri ja terminologia on minulle aivan hepreaa, mutta rakastan visualisointia! Ei tarvitse olla mestari mestaroidakseen.😉
Koen, että linssin kautta rakentuu maailmoja. Lapsena ne rakentui aivan helposti omassa päässäni ja lempileikkipaikkojani olivatkin lähiön pienet metsät ja tätini maatila kesäisin. Opin taitoja, joita kuvittelin ihan jokanaisen taidoiksi. Kuten lehmien kutsumisen laitumilta lypsylle 'prrrrtuuuuuiiii Mansikki', tiedätkö? Mieheni aivan häkeltyi taidostani ja tajusin heti erityistaitoni.😁
Nyt nuo maailmat piirtyvät kuvissa ja läikähdyttelee sielunmaisemaa. Ehkä jopa hieman kaihoisana ja kateellisena tuolle lapsenomaiselle kyvylle elää tässä ja nyt. Läsnä.
Tuolla metsässä ja kuvissa tuo mielikuvitus on eloisana ja palauttaa läsnäoloon. Itselläni se vaikuttaa vahvasti kykyyni kuulla itseäni, kehoani ja tuntemuksiani. Metsässä olo rauhoittaa, senhän me suomalaiset tiedämme. Kuinka moni meistä ottaa aikaa hyödyntääkseen tuota vaikutusta ja miksi se on välillä täysin unohduksissa?
Teen läsnäoloharjoituksia ja menen luontoon. Omaan pihaan, metsään tai kävelylle. Nämä keinot ankkuroi minua takaisin läsnäoloon ja uskallan myöntää, etten selviäisi järjissäni ilman näitä apuja. Läsnäoloa vahvistavat harjoitukset, metsässä kuvailu ja kulkeminen, ihmettely ja hengittely. Koskaan pettämättä. Kuvat toimivat, jopa näin jälkikäteen, myös ankkureina läsnäoloon.
Ihanaa, kun jaksoit lukea syysaatoksiani. Kuulen mielelläni Sinun syysaatoksiasi!
Toivottavasti inspiroiduit myös vaalimaan omaa läsnäoloasi 😊.
Hykertelevin syysterveisin,
Virpi
Läsnäolotaitojen valmennuksistani lisää täältä tai soittamalla minulle suoraan 0400801137.
Lue lisää ruskasta täältä.
