Talvea vielä odotellessa minulla alkaa kyllä kevät jo olla mielessä... Syksyä on tuntunut tänä talvena riittävän. Eihän siinä mitään, koen syksyn hyvin maadoittavana aikana. Todella tarpeellisena vaiheena kesän jälkeen. Keväällä sitä ei uskoisi miten elokuussa alkaa jo hieman haaveilemaan arjen palautumisesta uomiinsa. Viilenevistä keleistä haaveillen ja samalla hiukan syyllisyyttä potien. Sitä on vaikea kuvitella, varsinkin nyt. Keskellä syksyisen keväistä talvea.
Onnekseni ympärilläni on paljon ihania luontopaikkoja, missä käydä palautumassa, voimistumassa ja ihan vain nauttimassa kaikesta siitä visuaalisesta herkusta, mitä ympäristö näilläkin keleillä meille antaa. Esimerkiksi, tämä metsä alakuvassa tarjoaa niin uskomattomia sammalkeitaita, että hengästyttää. Samassa metsässä voi kulkea myös kallioisella polulla, missä pienellä ripauksella mielikuvitusta maisemat vaihtuvat aivan lapin maisemien tunnelmiin. Oletko sinäkin antanut itsellesi ihania metsäkylpyjä?
Täällä Itä-Uudellamaalla ei ole lumi tänä talvena vielä juuri pysymään jäänyt, mutta muutamia pakkasjaksoja on saatu. Viimeiset kukkasipulit isututin ruukkuun loppiaisena. Eiköhän nuo näillä keleillä vallan mainiosti vielä juurru, nekin, jotka ennen joulua istutin vasta maahan. Koska talvi ei ole oikein vielä päässyt näyttäytymään, otan ilon irti maastosta. Käyn mättäälle rähmälleni silläkin uhalla, että vaatteet kastuvat. Useimmiten lenkkieni jälkeen vähintäänkin polvet ovat läpimärät kotiin päästyäni. Rähmällään on hyvä välillä käydä. Sieltä näkee kauneutta aivan eri tavalla kuin liikkeestä ja pysty perspektiivistämme katsottuna. Eikös se vähän ole näin, ihan elämässä itsessäänkin. Välillä, kun käy oikein rähmällään, saattaa nähdä asiat ihan eri tavalla. Ehkäpä, jos itselleen antaa luvan, saattaa jotain oppiakkin.
Palleroporonjäkälä on viehättävä tapaus. Se muuttuu kuivalla hauraaksi ja ikävän tuntuiseksi, kun taas näin talvella vesikeleillä sen ihanasta pehmeydestä pääsee nauttimaan hellästi koskettamalla. Nämä ominaisuudet auttavat persoonallista jäkälää selviytymään luonnossa. (Lisää juttua jäkälästä Aarre -sivuilla)Siitäpä tuli mieleeni, miten esimerkillisesti jäkälä toimii, mukautuessaan ympäröiviin olosuhteisiinsa. Tämän olen huomannut olevan meille ihmisluonnoille usein hieman haastavaa. Enkä toki sano, että pitäisi mukautua, joustaa ja paukkua ulos rajoistaan. Ei missään nimessä. Mietin vain, että mitä jos pyrkisimme olemaan avoinna ympäristöllemme. Tunnustelisimme ja kuuntelisimme, olisimme tietoisia siitä miten ympäristömme vaikuttaa meihin. Antaisimme sen pienen hetken ekstraa, jotta pääsemme yhteyteen ympäristömme kanssa, ennen kuin reagoimme. Uskon, että tämä lisää samalla kykyämme olla empaattisia sekä yhtälailla antaa meille mahdollisuuden kokea empatiaa. Yhteys muihin ihmisiin on hyvinvoinnillemme ensiarvoisen tärkeää.
Tietoisuudesta käsin meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkä laatuista yhteytemme ympäristöömme on. Tästä tyypillisenä käytännön esimerkki toimii hyvin oma tapani vaikuttua asioista voimakkaasti tunnetasolla. Sanotaan vaikka, että luen tekstin tai käyn keskustelun, joka menee tunteisiini...
Asian pyörittely ottaa vallan mielessä ja tunnen samalla kehossani miten tunnekuohu nostaa voimakkaita reaktiota, sydämen tykytystä, ahdistusta rinnassa ja hengästyneisyyttä. Kehoni on täydessä valmiudessa puolustautumaan. Fyysisessä valmiudessa ottamaan mitä vain vastaan. Tästä muuten tietää, että ihmisluonnon ohjelma toimii juuri niinkuin se on alun alkaen tarkoitettukin. Ohjelmisto on siis kunnossa ja toimii! Sen verran olen onneksi kantapään kautta oppinut, että huomattuani tämän tunnemyrskyn itsessäni, muistan (ainakin melko usein), että nyt annetaan aikaa. Tämä kuuluu asiaan. Annanpa aikaa reagoimatta heti. Aikaa tarvitaan, jotta voi antaa noiden tunteiden tulla, myllertää hetken niinkuin niiden täytyykin. Ai, että se onkin välillä raivostuttavaa. Tuntuu, kuin se viisaus piilisi juuri tuossa tunteen tarmossa. Mutta, ei. Eihän se niin ole, kuten tulen huomaamaan tunnekuohun mentyä ohi. Silloin, kun käy niin, etten muistakaan ottaa aikalisää, saan aina muistutuksen siitä, että viisaudessani olisin toiminut eri tavalla. Olisin esimerkiksi puhunut empaattisemmin.
Eipä kuitenkaan hätää. Erehdykset vahvistavat viisauttamme muistuttaen miksi viisauden valjastaminen ajan kanssa kannattaa. Kokemus rakentaa vahvan perustan inhimillisyydelle. Kalliossakin on säröjä. Säröistä elämä voi virrata sisään ja kasvaa ulos uudessa muodossa, viisaampana.
Taidankin tehdä ensimmäisen uuden vuoden lupaukseni! Lähdetkö mukaan?
Lupaan ottaa vastuun omista tunteistani, kunnioittaa niitä opettelemalla antamaan niille aikaa, tutkien mitä ne viestivät minusta. Lupaan kysyä, mitä tunteeni kertovat minusta.
Kevään 2020 ihastuttava avoimien valmennusten kokonaisuus löytyy Läsnä Nyt -sivuilta!
Toiveiden täyttymystä ja iloa vuoteesi 2020 toivottaen,
Virpi
Kommentit
Lähetä kommentti