Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Rähmällään -syysraukeutta pitkälle talveen

Talvea vielä odotellessa minulla alkaa kyllä kevät jo olla mielessä... Syksyä on tuntunut tänä talvena riittävän. Eihän siinä mitään, koen syksyn hyvin maadoittavana aikana. Todella tarpeellisena vaiheena kesän jälkeen. Keväällä sitä ei uskoisi miten elokuussa alkaa jo hieman haaveilemaan arjen palautumisesta uomiinsa. Viilenevistä keleistä haaveillen ja samalla hiukan syyllisyyttä potien. Sitä on vaikea kuvitella, varsinkin nyt. Keskellä syksyisen keväistä talvea. Onnekseni ympärilläni on paljon ihania luontopaikkoja, missä käydä palautumassa, voimistumassa ja ihan vain nauttimassa kaikesta siitä visuaalisesta herkusta, mitä ympäristö näilläkin keleillä meille antaa. Esimerkiksi, tämä metsä alakuvassa tarjoaa niin uskomattomia sammalkeitaita, että hengästyttää. Samassa metsässä voi kulkea myös kallioisella polulla, missä pienellä ripauksella mielikuvitusta maisemat vaihtuvat aivan lapin maisemien tunnelmiin. Oletko sinäkin antanut itsellesi ihania metsäkylpyjä? Täällä It