Riittävän hyvä.

Olen pihamme rakentamisessa päässyt siihen vaiheeseen, jossa talouden laki määrää tahdin. Eli käsipelillä mennään ja sen mukaisella vaihdilla.. Onneksi talven tulosta ei varsinaisesti tarvitse hätäillä ja työskentelyolosuhteet vain paranevat, kun ei tule liian kuuma hommissa. Eipä tuo kuumuus ole kyllä mikään maanvaiva muuten tänä kesänä ollut, mutta kummasti alkaa hiki virtaamaan, kun näitä pihamme kivenjärkäleitä asettelee paikoilleen. "Ei noin, eiku just noin, eiku sittenkin vähän tohon suuntaan... Äh -ei se istu siihen.."

Kottikärryllä olen keräillyt yhden kärryllisen kiviä tontilta puroa varten. Ai, ikuisuusprojekti vai? No, kyllä. Se todellakin tuntuu siltä. Pihallamme kehittyy vahvaksi mielenhallinnassa. Tai ainakin mielenhallinan kehittämisen tarve kasvaa, jotta ei aina pihalla käydessä vaivu epätoivoon asioiden hitaan etenemisen takia.

Avoimet Puutarhat -päivän jälkeen hanskat tippuivat aika pian. Päivä oli aivan mahtava kokemus ja aloimme heti suunnata katseemme ensi kertaan, koko perhe! Ajatusten vaihto ja puutarhasta keskustelu oli ihan parasta päivässä. Joku sanoikin minulle päivän aikana, että älä aja itseäsi loppuun tekemällä liikaa.. Kevään ja alkukesän huumassa ajatus tuntui hullulta! Kyllähän minä ammattilaisena tunnistan rajani.. Tuo lause jäi kuitenkin mieleeni ja huomaan, että niinhän siinä kävi. Puutarhatöiden lisäksi, en enään illalla ole jaksanut ahertaa pihassa, kuin ihan pienin askelin. Alkuun en edes sen vertaa. Kylässä kävijöiden ihasteluille heilautan kättäni puuskahtaen, että tuo ja tuo ja tuokin kohta on ihan rempallaan. Kaikki aivan keskeneräistä! Ja kauhea tekemisen määrä edessä, että saisi edes johonkin jamaan pihan...

Mutta tiedätkö mitä! Olen minä jotain oppinutkin tässä. Väsynyt kroppani on antanut tehdä pienin askelin. Ja yhtäkkiä huomaan, että talon kulman muurikin on edennyt metritolkulla! Useampi ystävistämme on pihaan tullessaan huokaissut miten PALJON olen saanut aikaiseksi. Mitä?! Miten niin!? No, ehkä ihan vähän jotain jossain kohtaa.. MUTTA!

Koko kesän tämän kukkapenkin keskusta ammotti tyhjyyttään. Koko ajan oli mielessä, että loppukesän kukkija siihen pitäis saada ja komeamaksaruoho olis yksi suosikkejani. En vaan saanut hankittua sitä, kun ajattelin, että keksin jotain mullistavampaa... No nyt ne on siinä, kun eteen tulivat äkkipyshdyksellä, ihan vain ohiajomatkalla... Överbyn syysmarkkinoilla Espoossa, vanhassa opinahjossani. JES! Ja olivat jättitaimia ja vieläpä 'Carl' lajiketta, mikä sopii hyvin kokeilevalle puutarhuroinnilleni. Näyttäisi minusta hieman kylmemmän pinkiltä kuin 'Herbstfreude'. Sekaan ostin pari isotähtiputkea, 'Star of Love' lajiketta. Ihanan syvä viininpuna menee kauniisti syvyyttä tuoden noiden maksaruohojen rinnalla. Että ehkäpä se olikin hyvä, että en tällä kertaa hötkyilly. Tuli aika kiva yhdistelmä ja luulen, että tuo toimii kivasti nousevien maksaruohojen rinnalla. Keväällä on sitten hieman jakamispuuhia heti noiden jättitaimien kanssa ja saan ne vähän tasasemmin tuohon leviteltyä.

Oisko se vaan niin, että täytyy välillä hyväksyä ja uskoa, että Riittävän Hyvä on oikeastaan juuri niin.

 Tunnelmia pihaltamme Avoimet Puutarhat päivänä 2.7.2017. (Kiitokset pihassa vieraileelle Jormalle kuvasta yllä.)