Siirry pääsisältöön

Pinnan alla

piilee kauneutta...






















Ei ole tehnyt mieli mennä pihalle puuhaamaan. Maa on ollut kovin mustaa ja jäistä. Mieli on ollut laiska näkemään muutosta. Ajatellut, että siinä kestää ikuisuus enemmän, mikäli alan kovin malttamattomana odottelemaan vihreää, kasvua. Olen tehnyt pikaisia kierroksia todeten pienet tuhot ja mustan maan.






















Eilen menin pihalle oikein ajan kanssa, sateeseen. Kamera kaulassa.
Ja mitä vielä!



Luonto puskee uumenistaan vahvaa, herkkää ja mitä mielikuvituksellisinta elämänvoimaa. Hitaasti, varmasti ja ilman epäilyksen häivää.


Tunsin syvää onnea tuosta kauneudesta, minkä ymmärsin vielä isommin linssin läpi katsoessani. Miten otettu olen tuosta voimasta, millä sieltä tullaan. Talvi ei päästänyt taaskaan helpolla kevättä. Se ei tunnu haittaavan sitä yhtään. Nousee itsevarmuudella ja häikäisee katsojan.



Miten usein me takerrutaan pinnalla oleviin asioihin? Miten usein meillä ei ole aikaa pysähtyä tai ehkä oikeammin malttia tarkestelemaan asioita lähemmin? Miten paljon kauneutta tai upean ihmeellistä on missä vain, luonnossa tai ihmisissä -asioissa ylipäätään mikäli vain olemme valmiita näkemään sen?





















Sitä minä vain tänään mietin. 😊 Nyt voisikin auringon paisteen kunniaksi käydä istuttamassa rhodon metsäpuutarhaan💚


Ihanaa vapun ja kevään tulon juhlaa siinä samalla!
-Virpi


Kommentit

Lähetä kommentti